Minkälainen on Japanin koululaisten kesäloma?

 Eilisessä postauksessa kerroin, että onko työskentelevillä japanilaisilla kesälomaa. Tänään kerron minkälainen kesälomaa koululaisilla on. 


Japanissa koululaisilla, eli ala- yläkoululaisilla ja lukiolaisilla, on yleensä 40 päivää kesälomaa, heinäkuun loppupuolesta elokuun loppuun asti. Tänä vuonna monella alueella kesäloma on 20.7.-31.8. Japanin koululla on 3 jaksoa vuodessa. Jokaisen jakson välillä on loma, ja kesäloma on ensimmäisen ja toisen jakson välillä oleva loma. Japanin kouluvuosi alkaa huhtikuussa. Sitten toinen alkaa syyskuussa. Kolmas alkaa uuden vuoden jälkeen. 



 Suomessa alkaa kesäloma kesäkuussa jo. Miksi alkaa niin paljon aikaisemmin? 🤔 Johtuuko juhannuksesta? Japanissa kesäkuu ei ole ehkä ihan kesäkausi, se on sadekausi. Sen takia kun vasta tulin Suomeen, Ihmettelin, että kesäkuussa on jo rannalla paljon ihmisiä ja nautiskelevat auringonvalosta. 

Kesäloman alkamispäivän ero ei ole huono juttu japanilaisille lapsille, jotka asuvat ulkomailla. He pääsevät tutustumaan japanilaisiin kouluun, kun he ovat Japanissa. Eli kesäloman aikana vaikka heinäkuussa jos ulkomailla asuvia lapsia tulee Japaniin reissuun, silloin saa käydä Japanin koulussa kunnes alkaa kesäloma. Olisi kiva minun lapset myöskin joskus pääsevät Japanin kouluun tutustumaan kouluelämää, ja saavat japanilaisia ystäviä.


Japanilaisille koululaisille kesäloma ei ole pelkästään loma, koska koulusta saa ison kasan läksyjä. 📚🖊 Esimerkiksi alakoululaiset yleisemmät tehtävät ovat  päivittäisen päiväkirjan kirjoittaminen, askartelu homma, tutkimus vapaasta aiheesta, kirjojen lukeminen ja siitä kirjasta raportin kirjoittaminen, ja matematiikan ja äidin kielen tehtävä kirjat. Voi olla enemmänkin, mutta ainakin nämä tehtävät tulivat minun mieleeni. 🤔 Minä itse olin laiska, nii en ole koskaan tehnyt suunnitelman mukaisesti tehtäviä. Joka vuosi loman loppupuolessa tein ison kasan tehtävät parissa/kolmessa päivässä, jopa päiväkirja myös. 😅

Se on todella hyvä juttu, että suomalaisilla lapsilla ei ole paljon kotitehtäviä loman aikana. On myös hienoa, että vaikka läksyjä ei ole älytöntä määrää, suomalaiset ovat saaneet todella hyvät arvot PISAn tutkimuksessa. 👏 Japani voisi ottaa mallia Suomesta.



Kiitos kun luit loppuun asti ❤️ 

Jos tykkäsit tästä blogista, jaa muille ja jätä kommentti 🥰 

Jos sinulla on jotain aihetta, mistä haluat lukea, 

(vaikka Japanista)

Jätä vaan kommentti 🥰 🙏 

Minä kirjoitan mielellään siitä aiheesta 🤗


Arigato matane!

Kommentit

Suositut tekstit