Miten käsittelen surullista mieltä (1)

9v Suomessa asuessani, välillä iskee minulle "suru-tunne aalto". En tiedä, että johtuuko se Japania ikävöinnistä, mutta kun se "aalto" iskee, en halua kuunnella, puhua suomenkieltä, enkä sosialisoida. Kaikki ikkunat kiinni ja vain tahdon olla yksin huoneessa.

Kun vasta tulin Suomeen, kaikki oli hauskaa. Kaikki, mitä minä näen kaupungissa, on minulle uusia juttuja ja koen kaikkia mitä ei voida kokeilla Japanissa. Kielen oppiminen myös on hauskaa alussa, koska heti näen ja tunnen itse oman kielitaidon kehitystä. 

Kuitenkin oli alussa myös kotiikävyys ja itku, varsinkin uutena vuotena. Koska uusi vuosi on todella tärkeää Japanissa ja juhlitaan paljon. Syödään perinteisiä ruokia ja koko perhe ollaan yhdessä. Japanin uusi vuosi on sama kuin Suomen joulu. Lasten saataessa ajattelin, että ei tule enää kotiikävää, koska minulla on perhe Suomessa. Siksi minua yllättänyt, että edelleen tulee epäsäännöllisesti se suru-tunne aalto. Mietin ja analysoin miksi se tulee, niin kirjoitan tähän itsellekin muistinpanoksi.

Välillä tuntuu, että olen lapsellinen ja hyödytön ihminen. Koska Suomessa en osaa tehdä mitään, mitä minä osaisin Japanissa. Esimerkiksi pankissa asioidessa pitää olla miehen mukana, koska voi olla, että minä en ymmärrä jotain tärkeää sanaa sopimusten tehdessä. En osaa käydä isolla ostoksilla yksin, koska minulla ei ole ajokorttia (ei ollut Japanissakaan, mutta ei olisi tarvinnut siellä, ja olisi paljon helpompi käydä ajokoulussa). Minun vanhemmat eivät saa syliin omien lapsenlastensa, koska minä asun kaukaa, enkä pääse usein Japaniin.  Välillä en osaa sanoa suomenkielellä juuri sitä, mitä minä haluan sanoa, ja minua väsyttää kuunnella mitä ihmiset sanovat minulle, koska pitää hyvin keskittyä ymmärtämään. Japanissa käydessä huomasin, että on todella helppo jutella ja puhua Japanissa. Tuntui silleen, ettei tarvi ollenkaan käyttää aivoja. Suomessa työn jälkeen tai päivän lopussa mietin mitä minun olisi pitänyt sanoa, ja harmittaa, jos minä käytin väärä sanaa tai väärin kielioppia. Nämä ovat pieniä stressiä, jotka kertyy päivittäin minuun huomaamatta, ja joskus se stressi ylittää rajaa, ja se suru aalto iskee. On kyllä monta kertaa tullut mieleen, että "jos asuisin Japanissa, tämä ei olisi niin vaikeaa eikä stressaavaa."

Toisaalta tiedän myös, että elämä ei olisi helppo, vaikka asuisin Japanissa. Todennäköisesti minulla olisi ollut erilaisia vaikeuksia Japanissa. Koska jokaisessa elämässä on hankaluuksia ja haasteita. Sen takia pitää hyväksyä omia tunteita ja pitäisi tietää, miten tunteista huolestutan.

Tämä teksti tuli liian pitkälle, niin jatkan seuraavalle tekstille. ☺️ 

Jos tykkäsit, suosittele muillekin tätä blogia ja jätä vaan kommenttia!

Kiitos kun luit loppuun asti ❤️

Arigato matane!